Leikkimurha

Tiivistunnelmaisen jännityskomedian Leikkimurhan ensi-ilta nähtiin Teatteri Tenholla 30.1.2016.

Leikkimurha on Tauno Yliruusin esitetyin näytelmä, se on käännetty usealle kielelle ja siitä on tehty sekä teatteri-, televisio- että radiosovituksia.

Draamaa ja komediaa yhdistävä Leikkimurha on ovela tarina murhasalaliitosta, josta paljastuu kerros kerrokselta jotain uutta. Näytelmä alkaa salaliiton suunnittelulla, mutta pian katsojille selviää, että kyseessä onkin jokin aivan muu. Vai onko sittenkään?

Rooleissa loistivat Reijo Himanen (kuvassa oikealla), Timo Lavola, Seppo Väänänen, Päivi Himanen (kuvassa keskellä), Alisa Saarela ja Herkko Himanen(kuvassa vasemmalla)! Esityksessä jännitystä lisäsi nimenomaisesti tätä näytelmää varten sävelletyt musiikit. Livemusiikkia tarjosivat "Bergmanin pojat" eli Henri Paasonen ja Niklas Grönvall!

Leikkimurha oli teatteri-ilmaisun ohjaajan Reko Himasen esikoisohjaus ja koulutyö.

Näytelmä sai yleisöltä hienoa palautetta muun muassa riipivästä jännityksestä ja sen kehuttiin menevän "ihon alle" vaikuttavuudellaan. Myös tyylilaji, jota harvoin näillä leveysasteilla nähdään, oli kiitosta keräävä seikka.